Asiakaspalautetta lyhytterapiasta

“ Ensimmäisestä kerrastamme lähtien minulle heräsi toivo paremmasta tulevaisuudesta ja tuntui, että alkoi taas aurinko paistaa omaan risukasaan.

Koin sinut heti lämminhenkiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Kuuntelit ja olit läsnä, jonka ansiosta osasit napata puheistani tärkeitä avain asioita, joita ennen ollut itse ymmärtänyt tai huomannut.”

Asiakas

“Ensi kohtaamisessa tuli heti lämmin ja turvallinen olo, oli helppo puhua. Tapaamiskertoja oli 10, joissa sain aina olla oma itseni ja koin että Hanna oli aidosti läsnä. Auttoi minua oivaltamaan asioita ja löytämään kadotetun itseni. Matkaani kuvattiinkin näkymättömänä Ninninä jolle alkoi tulla kasvot. Kiitollinen tästä matkasta, ja tiedän että Hanna on se ihminen jonka luokse voin palata mikäli tarve tulee ❤️”

Asiakas

“Hakeuduin terapiaan isojen elämän-muutosten ja pienen identiteettikriisin vuoksi. Arjessa oli ajankäytön haasteita reissutyön ja perhe-elämän yhteensovittamisen myötä. Iso osa arjen haasteista johtui oletettavasti elämäntilanteeseen sopimattomasta työpaikasta.

Terapian avustuksella saatiin nostettua itsetuntoa taas ylöspäin ja työpaikkakin vaihtui terapiajakson aikana. Terapia tuli oikeaan tilanteeseen ja hetkeen. Kiitokset, että pääsin suhteellisen piakkoin terapiaan, kun oli tarvetta. Oli hyvä, että saatiin minut tsempattua hakemaan muutosta, kun sille oli tarve. Olen siitä kiitollinen :)”

Asiakas

“Opin kanssasi enemmän rajoista, jotka onnistuin vihdoin vetämään ja paraneminen ja oma hyvinvointi selkeästi alkoi.

Sain sinulta paljon työkaluja ja ajatuksia/neuvoja oman arkeni helpottamiseen ja huomaan myös ottavani joissain asioissa rennommin, enkä ole niin armoton itseäni kohtaan. Haluan kiittää sinua näistä kerroista ja toivottaa kaikkea hyvää jatkossa! ❤️"

Asiakas

“Lyhytterapiani viiden käyntikerran aikana halusin saada näkökulmaani elämästäni kääntymään menneestä enemmän tulevaisuuteen päin.

Prosessin aikana syvennyttiin selvittämään arvojani sekä sitä että mihin suuntaan toivoisin elämäni kehittyvän eri osa-alueiltaan jotta se olisi myös omien arvojeni mukaista elämää.

Tapaamiset olivat itselleni erittäin odotettuja ja niiden jälkeen lähdin kotiin aina todella energisoituneena, hyvällä fiiliksellä ja tunteella että elämässä asiat ovat loksahdelleet taas vähän lisää parempaan suuntaan.

Itselläni oli jo ennestään psykoterapeutin haku käynnissä laajempaa terapia prosessia varten ja sopivan psykoterapeutin löytämistä odotellessa tämä lyhytterapia oli omalla kohdallani myös oiva keino jäsennellä ajatuksiani.”

Asiakas

“Aloitin terapian sillä ajatuksella että en oikein tiedä mikä mättää, mutta joku kuitenkin on vinossa. Viiden tapaamisen aikana saimme hyvin avattua sitä vyyhtiä, joka oli solmussa pääni sisällä. Omien arvojen kartoitus ja vahvuuksien läpikäyminen sai aikaan paljon oivalluksia ja ikäänkuin sain elämän asiat järjestykseen päässäni Hannan lempeällä läsnäololla. Hän osasi johdatella kysymyksillään miettimään juuri niitä oikeita asioita, joiden myötä tuli isoja oivalluksia ja pään sisäinen lankavyyhti selkeni sen matkan aikana kuin huomaamatta. Tapaamisten jälkeen oli aina jotenkin todella kevyt olo ja ajatus juoksi paljon selkeämmin. Ja terapian päättyessä olo oli huojentunut ja selkeä, vaikka alussa ei osannutkaan sanottaa sitä mikä mättää, se silti matkan aikana aukesi kuin itsestään.”

Asiakas